Alkamassa olevan suunnitteluvaiheen tavoitteena on tutkia ja suunnitella ne Kongasjokisuulla tehtävät toimenpiteet, joilla Osmankajärven vesitilanne saadaan hallintaan. Suunnitteluhankkeeseen on haettu EU-rahoitusta.
Lisäksi vesistön laadun parantamiseksi Osmankaan ja yläpuolisiin vesistöihin laskevien ojien kunnostukseen suunnitellaan luonnonhoitohanketta, johon on tarkoitus hakea Metsäkeskukselta Kemera-tukea.
RANTA-ALUEIDEN OMISTAJAT PUOLTAVAT HANKETTA
Vuoden 2019 lopulla lähetettiin Osmankajärven kunnostushankkeeseen liittyvä kysely ranta-alueiden omistajille. Kyselyyn vastanneita oli 128 kpl, joista kunnostushanketta puolsi 117 ja vastusti 11 vastaajaa. Sitoutuminen hankkeen omarahoitukseen on riittävä.
Lämpimät kiitokset kaikille kyselyymme vastanneille.
KUNNOSTUKSEN SUUNNITTELUHANKKEEN ETENEMINEN
Nyt on alkamassa suunnitteluvaihe, jossa edetään kohti Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle tehtävää lupahakemusta. EU-rahoitushakemus on jätetty 30.1.2020.
Väyrylä-Kongaksen Osakaskunnan johtokunta käsitteli hanketta kokouksessaan 25.1.2020, missä
– esiteltiin rannanomistajille tehdyn kyselyn tulokset
– hyväksyttiin hankesuunnitelma
– päätettiin hakea EU-rahoitusta
– suunnitteluhankkeen eteenpäin viemiseksi nimettiin työryhmä, johon kuuluvat Juhani Hautala, puh.joht. sekä jäsenet Juho Tervonen, Matti Tolonen, Heikki Väisänen ja Paavo Moilanen.
SUUNNITTELUHANKKEEN SEURAAVAT VAIHEET
EU-rahoituksen päätöksen odotetaan valmistuvan maaliskuun loppuun mennessä. Jos rahoituspäätös on myönteinen, käynnistetään Kongasjoen niskan kunnostuksen suunnitteluhanke, joka kilpailutetaan. Suunnitteluhanke sisältää mm. investointi- ja työsuunnitelman, riskianalyysin ja lupahakemuksen laadinnan. Lupahakemus toimitetaan Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle hyväksyttäväksi. Vasta lupahakemuksen hyväksymisen jälkeen voimme hakea rahoitusta hankkeen toteuttamiseen.
OSMANKAJÄRVEN ALUEEN LUONNONHOITOHANKE TÄHTÄÄ VEDEN LAADUN PARANTAMISEEN
Kongasjokiniskan kunnostamisen lisäksi suunnittelemme luonnonhoitohanketta, jonka tavoitteena on Osmankajärveen ja sen yläpuolisiin vesistöihin laskevien ojien kunnostus ja tätä kautta Osmankajärven veden laadun parantaminen. Luonnonhoitohankkeeseen haetaan metsätalouden määräaikaisen rahoituslain (Kemera) 21 §:n mukaista tukea Metsäkeskukselta. Saadun alustavan tiedon mukaan Osmankajärven luonnonhoitohankkeen toteutumismahdollisuudet ovat hyvät. Toteutuessaan luonnonhoitohanke tehdään julkisin varoin. Hanke on ilmoitettu Metsäkeskukseen suunnittelua varten.
OSMANKAJÄRVEN KUNNOSTUSHANKKEEN OMARAHOITUSOSUUDEN PERIMINEN
EU-rahoituspäätös valmistuu maaliskuun loppuun mennessä. Tämän jälkeen omarahoitusosuuden selvittyä työryhmä päättää kyselyssä rahoitussitoumuksensa antaneiden laskutuksesta.
Hankkeesta tiedotetaan jatkossakin sähköpostin välityksellä. Mikäli yhteystietonne muuttuvat, pyydämme tiedottamaan muutoksista tämän sähköpostin lähettäjälle.
Terveisin
Suunnitteluhankkeen työryhmä